Tetrimäki säätiö

Säätiön taustalla toiminut kristillinen yhteisö auttoi saksalaisia, karjalalaisia ja venäläisiä lapsia. Säätiö tekee yhä kulttuurityötä järjestämällä konsertteja ja muita tapahtumia. Humanitaarisen toiminnan Tetrimäellä aloitti kristilliseltä arvopohjalta toiminut Tekla Holopainen, joka on Röllinä tunnetuksi tulleen näyttelijä Allu Tuppuraisen isoäiti.

Monet iäkkäät vehmersalmelaiset muistavat ajat, jolloin Tetrimäellä toimi pyhäkoulu ja kunnan hammaslääkäri piti siellä vastaanottoa. Sähköä ei ollut, ja poraa poljettiin jalalla. Tetrimäen toinen perustaja tuli Lyypekistä, mikä vahvisti siteitä Keski-Eurooppaan. Paikasta tuli eri ikäryhmistä koostuva kristillinen yhteiselämän koti. Suuri osa vakituisista asukkaista vietti siellä eläkevuosiaan, mutta mukana oli aina nuorempia työntekijöitä ja talkoolaisia.

Tetrimäki siirtyi 1980-luvulla nuorempiin käsiin, kun saksalaiset Heidemarie Hillebrecht ja Lutz Reinhardt perustivat käsityöverstaan, taidekutomon ja huonekaluverstaan. Tetrimäen käsitöistä tuli tunnettuja. Vähitellen myös huonekalutuotanto sai jalansijaa. Tetrimäestä kasvoi vilkas ja monipuolinen toimintakeskus. Tshernobyl-lapsille ja vienankarjalaisille lapsille järjestettiin kesä- ja talvileiri ja järjestettiin ensimmäiset konsertit.

Vuosina 1997 – 2003 Tetrimäellä pidettiin Sibleius-Akatemian kanssa soitinrakennuskursseja muusikoille ja musiikin harrastajille, kurssien aikana valmistui klavikordeja ja cembaloita. Tetrimäen konserteissa ovat esiintyneet monet tunnetut taiteilijat kuten oopperalaulaja Jorma Hynninen ja pianisti Eero Heinonen. Tetrimäellä on järjestetty kokouksia ja virkistyspäiviä. Tunnetuin tapahtuma lienee vuoden 2003 piispainkokous.

Vehmersalmen kunta, yritykset ja asukkaat ovat monin tavoin osallistuneet Tetrimäen toimintaan ja edesauttaneet sen menestymistä.

Säätiön majatalo.

Tetrimäen perustaja Tekla Holopainen lasten ympäröimänä.

Tetrimäen soitinrakennuskurssilla valmistuneita puusoittimia.

google-site-verification=QnlRs4EiMYyskZhDB_z9yvKmv4CoJZVvYIjXvY_TE5g